1.3 Kohtaamisen merkitys – tasavertainen kohtaaminen. Mitä se on?

Jukka Oksanen & Jaana Poikolainen

Nuorten tasavertainen kohtaaminen oli eräs Matti-hankkeen peruskivistä. Hankkeen päätavoitteena oli kehittää ohjausmalleja, joilla voidaan edistää nuorten miesten kouluttautumista ja vähentää työttömyyden uhkaa.

Ohjauksen kehittämiselle on yhteiskunnallinen tilaus. Erityisesti 20–24-vuotiaiden miesten määrä on kasvanut NEET-nuorten (Not in Education, Employment or Training) osalta¹ ja hallitus on tilannut selvityksen etuus- ja palvelujärjestelmän uudistamisesta². Palvelujärjestelmän sisälle voidaan kehittää uusia ohjausmalleja, kuten Matti-hankkeessa on tehty. Tavoitteena on ollut edistää nuorten siirtymistä eteenpäin koulutus- ja työpoluilla tai auttaa heitä hankkimaan valmiuksia näille poluille.  

Ohjausmallit korostavat osallistujan kokemuksia osaamisesta, itseohjautuvuudesta, omaehtoisuudesta, yhteisöön liittymisestä ja osallisuudesta sekä sukupuolten välistä tasa-arvoa (ks. myös Arto Salosen artikkeli tässä julkaisussa). Keskiöön nousee ohjaajan tapa kohdata nuoria: kuinka saada nuoret aktiivisiksi osallistujiksi ja mukaan toiminnan suunnitteluun.

Hankkeessa toteutetun mentoroinnin yhteydessä etsittiin ratkaisuja nuorten elämäntilanteen haasteisiin aikaisempien sukupolvien elämänkokemuksista. Nuorten pajoilla heidän kohtaamansa mentorit toimivat esimerkkeinä ja roolimalleina: millä perusteilla kannattaa tai on mahdollista valita itselleen sopiva koulutus, työtehtävä ja -paikka tai kuinka voi selvitä mahdollisesta työttömyydestä.

Mentorin rooli voi myös vaihdella ja olla erilainen jokaisen mentorin kohdalla. Yksi mentori voi kertoa positiivisia esimerkkejä työelämästä ja toinen kertoa, miten asettaa henkilökohtaisia tavoitteita ja päästä niihin. Sekä nuorten että ohjaajien näkökulmasta on tärkeää tunnistaa ns. perinteiset ja ei-perinteiset koulutuspolut ja -siirtymät nuorten elämässä³, tätä tavoiteltiin myös Matti-hankkeessa. (Yksityiskohtaisemmin mentorointia tarkastellaan tämän julkaisun osassa II.)

Nuorten kanssa toimittaessa täytyy kiinnittää erityistä huomiota valtasuhteisiin, jotka väistämättä liittyvät kohtaamiseen. Valtasuhteet rakentuvat eriarvoisessa asemassa olevien ihmisten välille ja ne liittyvät kaikkiin käytäntöihin, joissa ihmiset vaikuttavat toisiinsa. Eroja tuottavat yhteiskunnalliset, sosiaaliset, taloudelliset ja kulttuuriset erot, joita tuotetaan ja ylläpidetään⁴. Sosiologiset ja psykologiset diskurssit rakentavat yksilöille vähitellen tietynlaiset positiot ja toimintakehykset, joiden mukaisesti ajatellaan ja toimitaan. On hyvä huomioida myös se, että subjektien positioita hallitaan diskursiivisilla ja institutionaalisilla ehdoilla⁵.

Nuoret tunnistavat heille asetetut positiot ja toimintakehykset, mikä on tärkeää ottaa huomioon suunniteltaessa ja toteutettaessa nuorille toimintaa: ovatko nuoret toiminnan kohteena vai nähdäänkö heidät kompetentteina toimijoina. Valta-asetelmien purkuyritykset nuorten ja toimintaa tuottavien työntekijöiden välillä kannattaa tehdä näkyväksi jo ensikohtaamisesta lähtien.

 

Yhteiskunnalliset reunaehdot tasavertaiseen nuorten kohtaamiseen

Nuorten kanssa työskenneltäessä on tärkeää kohdata heidät aidosti ja tasavertaisesti. Tasa-arvolaki ohjaa kohtelemaan ihmisiä tasavertaisesti riippumatta esimerkiksi sukupuolesta⁶. Yhdenvertaisuuslain⁷ säätämisen tavoitteena on ollut yhdenvertaisuuden lisääminen. Tasavertaisella kohtaamisella tässä tarkoitetaan sitä, että kaikki toimijat ovat mukana tasavertaisesti hankkeessa sekä kehittämistyössä. Yhdenvertaisuus toteutuu vain, jos kehitys tapahtuu myös niiden ehdoilla, joiden ääni on yleensä hiljaisin⁸.

Implisiittisistä valta-asetelmista kannattaa keskustella ja purkaa niitä nuorten kanssa. Tähän hyvä lähestymistapa on dialoginen asenne⁹. Kun toimintaa suunnitellaan ja toteutetaan ottaen nuoret kanssakehittäjiksi, tulee samalla purettua epätasa-arvoista asetelmaa, jossa nuori on toiminnan kohteena ja hanketyöntekijät sekä ohjaajat toiminnan määrittäjiä.

Matti – Miesten matkat työhön -hankkeessa nuoret nähdään toimijoina, tiedon tuottajina ja kanssakehittäjinä, jolloin heidän kokemuksensa ja näkemyksensä asetetaan kehittämis- ja tutkimustoiminnan ytimeen^10,11. Asetelma ei ole yksinkertainen, sillä yhteiskunnallisella tasolla nuoria pidetään usein avuntarvitsijoina eikä kompetentteina kansalaisina¹². Nuoret oppivat nopeasti siihen, että heidät määritetään toiminnan kohteiksi. Esimerkiksi eräässä Matti-hankkeen esittelytilaisuudessa nuorten työpajalla hanketta kommentoitiin hieman kitkerästi ihmetellen, miksi hanketoimijat ovat toteuttamassa toimintaa juuri tämän tietyn ryhmän kanssa: oletteko täällä, koska olemme syrjäytyneitä.

Epäilevä asenne voi johtua institutionaalisesta luottamuksesta, sillä nuorten kokemukset palvelujärjestelmistä eivät ole pelkästään positiivisia¹³. Yleensä työntekijät pyrkivät kuitenkin kohtaamaan nuoria heitä ymmärtäen, sillä he ovat tietoisia siitä, että asiakkaana olevat nuoret eivät ole yhtenäinen ryhmä¹⁴. Kohtaamiseen vaikuttaa myös tila, sillä institutionaaliseen tilaan, jossa on jo vakiintunut toimintakulttuuri, ei välttämättä ole helppoa implementoida uudenlaisia ajattelu-, ja toimintatapoja¹¹.

Tarkasteltaessa nuorten siirtymiä koulusta työelämään ja tilannetta nyky-yhteiskunnassa on syytä nostaa esille, etteivät nuorten ja nuorten aikuisten siirtymät työhön ole suoraviivaisia. Ne ovat polveilevia ja kitkaisia, koska työmarkkinat muuttuvat nopeasti – ansiotyöhön voi olla vaikea päästä. Nuoret tekevät valintojaan monenlaisissa ristipaineissa, joita aiheuttavat muun muassa yksilöiden taloudelliset ja sosiaaliset resurssit, työmarkkinatilanne ja institutionaaliset määräykset.¹⁵

Seuraavaksi esitellään erilaisia konkreettisia tapoja kohdata nuoria tasavertaisesti. Millaisia tarpeita nuorilla on kohtaamiselle ja miten ne voisi huomioida työpajatoiminnassa? Miten yhdistää persoonallisuus ja ammatillisuus kohtaamisessa?

 

Sanomaton tarve ja kohtaaminen

Kun pohditaan kohtaamista, on hyvä muistaa, että nuorilla on paljon sanomattomia tarpeita^16,17. Monet niistä ovat tiedostamattomia ja ne kumpuavat aiemmista elämänkokemuksista sekä edellä mainituista yhteiskunnan raameista.

Tämän kirjan ensimmäisessä osassa Arto Salonen kuvaa ihmisen kasvuun liittyviä teorioita. Jos muutamme kysymyksiksi nämä teoriat, voimme pohtia, onko nuoren mielessä ehkä tiedostamattakin seuraavia kysymyksiä (taulukko 1).

Taulukko 1. Esimerkkejä millaisia sanomattomia tarpeita nuorella voi olla

TAUSTA-AJATUS	ESIMERKKEJÄ
Pystynkö?	Onko minusta duunariksi? Pystynkö oppimaan uutta asiaa kun olen ollut niin pitkään vain kotona? Jaksanko nousta aamuisin?
Hyödynkö?	Tukirahoilla pärjää hyvin, miksi tehdä töitä? Miksi hitsaisin fillareita?
Mikä on osuuteni merkitys?	Onko minulla paikkaa työelämässä? Huomaako kukaan, jos olen poissa?
Olenko tarpeellinen?	Ketä kiinnostaa työllistynkö? Ketä kiinnostaa tulenko työpajalle tänään? Miksi teen täällä voiveitsiä, vaikka minulla on jo puusepän koulutus?
Ymmärränkö?	Miten työpajalla olo auttaa työllistymään? Mitä täällä pitäisi tehdä?
Olenko hyväksytty?	Tarvitaanko minua yhteiskunnassa? Nauravatkohan muut, jos avaan suuni?

Valmentajan olisikin hyvä tunnistaa varsinkin haasteellisissa tilanteissa, mikä on nuoren sanomaton tarve. Johtuuko nuoren tulemattomuus työpajoille yllä olevan listan mukaan esimerkiksi siitä, että häneltä vaaditaan liian hankalia asioita? Kokeeko hän tekemisen itselleen turhana? Eikö hän näe osuutensa merkitystä esimerkiksi ryhmätöissä? Olisiko kyse siitä, että hän ei koe olevansa työpajan porukkaa?

“Käytösongelma on toive valeasussa.”

Valmentajan taito olisikin nähdä, mikä tarve aiheuttaa ristiriitatilanteen. Seuraava askel olisi keksiä, kuinka ohjaaja voi vastata tuohon tarpeeseen ja auttaa ohjattavaa kohti tavoitetta. Tässä kohden korostuu tasa-arvoisen kohtaamisen merkitys.

 

Tasavertainen kohtaaminen

Monella Matti-hankkeen nuorella oli vahva aikuisen kaipuu ja he saattoivat tukeutua vahvasti ohjaajaan hankkeen aikana. Tällöin valmentajan ansana on ottaa liian määrätietoisesti toiminta haltuun, mikä passivoi nuoria entisestään.

Toki nuorten kanssa toimimisessa valmentajalta vaaditaan itsevarmuutta, sillä monella nuorella on epävarmuuden tunteita¹⁶. Alussa ohjaajan tulee luoda selkeät raamit toiminnalle, mutta liian siloiteltu, valmis polku syö edellytykset nuoren itsenäistymiselle. Kuinka sitten tasapainotella näiden kahden vaatimuksen välillä? Alla on muutama tukikysymys, joilla voi pohtia omaa toimintaa:

• Onko nuori kohde?
• Otatko epäselvissä tilanteissa itse ohjat käsiisi vai keskustellaanko vaihtoehdoista ennen kuin ne päätetty?
  • Annatko nuorten keksiä vaihtoehtoja tyhjältä pöydältä?
  • Pyritkö ajamaan omia vaihtoehtoja nuorten ideoiden ohi?
  • Kuinka “torppaat” nuoren vaihtoehdot?
  • Puhutteko suoraan vaihtoehtojen taustalla olevista asioista? (esim. raha)
• Kun huomaat, että jotakin tulisi tehdä, kerrotko ensin huomiosi ryhmälle, pyydät kommentit ja toimitte vasta sitten?
  • Varmistatko esimerkiksi puhekierroksella tai äänestyksillä, että kaikki ryhmäläiset saavat äänensä kuuluviin?

Oleellinen kysymys on tällöin, kuinka paljon nuori voi päättää asioista. Kuinka paljon hänelle annetaan mahdollisuutta vaikuttaa toimintaan – jopa suunnittelusta lähtien? Matti-hankkeessa nuoret pääsivät halutessaan itse alusta saakka luomaan pajojen sisältöä. Tämän korostamiseksi ja kiitokseksi osallistujille annettiin todistukset siitä, että he ovat olleet mukana kehittämistoiminnassa.

 

Persoonallisesti ammatillinen

Eräs tekijä, joka vaikuttaa tasavertaiseen kohtaamiseen, on tasapainoilu oman persoonallisen tyylin ja ammatillisuuden välillä. Taulukossa 2 on kuvattu, kuinka näiden asioiden ei tarvitse olla ristiriidassa keskenään, vaan ne voidaan yhdistää toimivaksi kokonaisuudeksi.

Kohtaamisen näkökulmasta ammatillisuutta on kirkastaa oma työnkuva – mistä minulle maksetaan palkkaa? Se luo raamit ja fokuksen omalle toiminnalle. Joskus työnkuva voi olla epärealistisen vaativa – nuoret tulisi saada koulutukseen tai työllistymään, vaikka nuoren jaksaminen ei riitä täysipäiväiseen toimintaan. Ammatillisuutta onkin tällöin ymmärtää nuoren tarpeet ja rajat. Vastaavasti omien tarpeiden ja rajojen ymmärtäminen on tärkeää uupumisen estämiseksi.

Ammatillisen, tasa-arvoisen työskentelyn pohjalla on nuoren puolella oleminen. Tämä tarkoittaa yllä kuvatun päätösvallan lisäämistä nuorelle, vahvuuksien korostamista, kiireettömyyttä ja vaitioloa. Monella työpajatoiminnan nuorella on häpeän ja syyllisyyden tuntemuksia, jotka herkästi nousevat pintaan. Luottamuksen luominen vaatiikin aikaa – pitkän lamaantumisen jälkeen harva syttyy hetkessä!

Ammatillisuuteen kuuluu myös rajojen asettaminen. Aamuisin tulee osallistua toimintaan ajallaan ja sovitut tehtävät tulee hoitaa. Puheeksiotto ja välitön puuttuminen tekevät humanistisesta työstä ammatillisen. Työotteessa tulee toki muistaa, että vaikka nuoren tekoja emme hyväksyisi, itse nuori tulisi aina nähdä hyvänä ihmisenä.

Ammatillisuudesta puhuttaessa tulee muistaa aitous: sinun ei tarvitse esittää ammattilaista ollaksesi ammatillinen. Tilanteisiin heittäytyminen ja rentous korostuvat nuorten kanssa työskentelyssä. Uskaltamalla jakaa asioita omasta elämästäsi osoittaa sinun luottavan nuoriin. Kaiken tämän voi kiteyttää ajatukseen: ole ihminen ihmiselle!

Taulukko 2. Persoonallisesti ammatillinen kohtaaminen¹⁸

Tasavertainen kohtaaminen
Oma persoona	Ammatillisuus
Aitous: ei tarvitse esittää ammattilaista, vaikka toimit ammattimaisesti    Heittäytyminen, rentous    Uskallus avata omaa elämää (vaikka painopiste on nuorissa)    Ole ihminen ihmiselle Nuorten kohtaamisessa oma persoonallisuus on monesti korostuneempaa kuin aikuisten kanssa.	Mikä on työnkuvasi? Ymmärrät nuoren tarpeet ja rajat Ymmärrät omat tarpeesi ja rajasi Vaitiolo Rakkautta ja rajoja (tekoja ei tarvitse hyväksyä, mutta nuori kyllä) Puheeksiotto ja puuttuminen Turvallisen aikuisen esimerkkinä olo Nuoren puolella oleminen    Nuoren vahvuuksien korostaminen    Päätösvaltaa nuorella    Häpeän ja syyllisyyden tuntemusten välttäminen Kiireettömyys – luottamus vaatii aikaa

 

Lopuksi

Tässä artikkelissa olemme kuvanneet Matti-hankkeen kulmakiveä: tasavertaista kohtaamista. Yhteiskunta luo reunaehtoja toiminnallemme ja sanattomia tarpeita nuorille. Usein teemme työtämme järjestelmän ja työntekijän näkökulmasta – miten voisimme kääntää tämän asetelman aidosti asiakaslähtöiseksi? Tarkastelimme kysymyksiä, joiden avulla valmentajana tai ohjaajana voit pohtia tasavertaisuuden toteutumista työssäsi. Kuinka olla persoonallisesti ammatillinen? Aiheesta jatkaa Eija Raatikainen tämän kirjan artikkelissa 2.1 Ohjaavia kysymyksiä keskustelun rakentamiseksi.

Suomen mielenterveysseura on luonut vanhemmille mainion esitteen lapsen kohtaamistarpeista. Kuviossa 1 olemme muokanneet näitä ideoita, Matti-hankkeen aineistojen perusteella, huoneentauluksi työsi tueksi. Toivottavasti se päätyy seinällesi, josta voit aika ajoin tarkistaa onko oma työotteesi tasavertainen.

Kuvio 1. Huoneentaulu: Mitä nuori toivoo kohtaamiselta?¹⁹

Kysy minulta mitä kuuluu! Haluan tulla nähdyksi!	Kerro, että olen sinulle tärkeä! Sano se. Joka päivä!	Tehdään yhdessä! Syödään vaikka samassa pöydässä!
Älä tee minun puolestani! Voisinko jopa päättää mitä teemme tänään?	Vakuuta, ettet hylkää minua, vaikka olen hankala! Muista, että hankaluuteni on toiveeni valeasussa.	Kelpaanko yhteiskunnalle? Olen saanut monesti kuulla, etten kelpaa.
Lohduta minua! Toivon salaa, että joku nostaa minut jaloilleni.	Saisinko hetken aikaasi? Tiedän, että meitä on monta, mutta edes yksi oma sana minulle päivässä!	Nauretaan yhdessä! Aina ei jaksa olla vakava. Ei edes joka kerta!

---

Lähteet:

1. Alatalo, J., Mähönen, E. & Räisänen, H. 2017. Nuorten ja nuorten aikuisten työelämä ja sen ulkopuolisuus. Tem-analyysejä 76. Helsinki: Työ- ja elinkeinoministeriö.

2. Hiilamo H., Määttä A., Koskenvuo K., Pyykkönen J., Räsänen T. & Aaltonen S. 2017. Nuorten osallisuuden edistäminen: Selvitysmiehen raportti. Diak puheenvuoro 11. Helsinki: Diakonia-ammattikorkeakoulu. [Viitattu 11.9.2018]. ISBN 978-952-493-298-1 (sähköinen). Saatavissa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-493-298-1  

3. Määttä, M. & Määttä, A. (toim.) 2015. Parempia ratkaisuja koulutuksen ja työn ulkopuolella olevien nuorten tukemiseen. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 16/2015.

4. Alhanen, K. 2007. Käytännöt ja ajattelu Michel Foucault’n filosofiassa. Helsinki: Gaudeamus, 121

5. Dean, M. 1994. Critical and effective histories. Foucault`s methods and historical sociology. London and New York: Routledge, 71

6. Finlex a 1329/2014. Tasa-arvolaki. [Viitattu 11.9.2018]. Saatavissa: https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2014/20141329

7. Finlex b 1325/2014. Yhdenvertaisuuslaki. [Viitattu 11.9.2018]. Saatavissa: https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2014/20141325

8. Gretschel, A. & Myllyniemi, S. 2017. Työtä, koulutus- tai harjoittelupaikkaa ilman olevien nuorten käsityksiä tulevaisuudesta, demokratiasta ja julkisista palveluista – Nuorisobarometrin erillisnäyte/aineistonkeruu 2017. Helsinki: Nuorisotutkimusseura ry, 2017. [Viitattu 11.9.2018]. Saatavissa: https://urly.fi/RLT.

9. Värri, V-M. 1997. Hyvä kasvatus – kasvatus hyvään. Tampere: Tampere University Press.

10. Honkanen, K. & Poikolainen, J. & Karlsson, L. 2018. Children and young people as co-researchers – Researching subjective well-being in residential area with visual and verbal methods. Children`s Geographies. Vol. 16:2. S. 184–195. doi: 10.1080/14733285.2017.1344769

11. Pyyry, N. 2012. Nuorten osallisuus tutkimuksessa. Menetelmällisiä kysymyksiä ja vastausyrityksiä. Nuorisotutkimus Vol. 30:1. S. 35–53.

12. Kiilakoski, T. & Gretchel, A. 2012. Muistiinpanoja demokratiaoppitunnista. Millainen on lasten ja nuorten kunta 2010-luvulla. Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto /Nuorisotutkimusverkosto 2012. Verkkojulkaisuja 57. [Viitattu 11.9.2018]. ISBN: 978-952-5994-25-4 (sähköinen). Saatavissa: http://www.nuorisotutkimusseura.fi/images/julkaisuja/muistiinpanoja_demokratiaoppitunnista.pdf

13. Honkanen, K. & Poikolainen, J. & Karlsson. (painossa.) Hyvinvointipalvelukokemukset tuentarvitsijan institutionaalista luottamusta rakentamassa? Tarkastelussa lapsiperheiden vanhempien sekä nuorten aikuisten kokemukset hyvinvointipalveluista. Yhteiskuntapolitiikka.

14. Aaltonen, S. & Berg, P. 2015. Nuorten ja palveluntarjoajien kohtaamiset. Teoksessa Aaltonen, S., Berg, P. & Ikäheimo, S. (toim.). Nuoret luukulla. Kolme näkökulmaa syrjäytymiseen ja nuorten asemaan palvelujärjestelmässä. Verkkojulkaisuja 84. Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura 2015, s. 41–125. [Viitattu 11.9.2018] ISBN 978-952-5994-78-0 (sähköinen). Saatavissa: http://www.nuorisotutkimusseura.fi/images/julkaisuja/nuoretluukulla.pdf

15. Aaltonen, S. & Berg, P. 2018. Nuorten aikuisten siirtymät palkkatyöhön ja yrittäjyyteen. Nuorisotutkimus, Vol 36:2, S. 3–18.

16. Nurmi J.-E., Ahonen, T., Lyytinen, H., Lyytinen, P., Pulkkinen, L. & Ruoppila, I. 2018. Nuoruus. Teoksessa Ihmisen psykologinen kehitys. Helsinki: PS-Kustannus, s. 142–175.

17. Saastamoinen, M. 2006. Minuus ja identiteetti tutkimuksen haasteina. Teoksessa Rautio, P., Saastamoinen, M. (toim.). Minuus ja identiteetti, sosiaalipsykologinen ja sosiologinen näkökulma. Tampere: Tampereen yliopistopaino. s. 168–178. [Viitattu 11.9.2018]. ISBN 951-44-6840-6 (sähköinen). Saatavissa: http://urn.fi/URN:ISBN:951-44-6840-6

18. Isokorpi, T. 2014. Kohtaamisen taidot – ihminen ihmiselle, kiireettömästi ja ammatillisesti. Näkökulmia nuorten kanssa toimivien työntekijöiden osaamis- ja koulutustarpeisiin. Kohtaamisen taidot -hankkeen raportti 2014. [Viitattu 11.9.2018]. Saatavissa:  http://www.koordinaatti.fi/sites/default/files/TiaIsokorpi-Kohtaamisentaidot.pdf

19. Suomen mielenterveysseura. Kuule ja näet minut. www-esite. [Viitattu 11.9.2018]. Saatavissa: https://www.mielenterveysseura.fi/fi/esitteet/kuule-ja-n%C3%A4e-minut AArtikkelikuva: Nimimerkki ROverhate.CCO. https://cdn.pixabay.com/photo/2016/01/08/11/57/butterfly-1127666_1280.jpg

20. Artikkelikuva: Nimimerkki ROverhate.CCO. https://cdn.pixabay.com/photo/2016/01/08/11/57/butterfly-1127666_1280.jpg